Petoanalyysi Kontiolahden SM-hiihdoista

Petoanalyysi Kontiolahden SM-hiihdoista

Viime viikonloppuna kilpailtiin kauden toiset yleisen SM-hiihdot Kontiolahdella. Urakka alkoi perjantaina vapaan 10 kilometrillä. Lauantaina hiihdettiin 4x10km viestit ja sunnuntaina perinteisen 30km yhteislähtö. Petolauma oli mukana laajalla rintamalla ja esitti vahvoja otteita viikonlopun aikana.

Petolauma lähti perjantain vapaan kympille seitsemän miehen voimin. Piristysruiskeen kisaan toi ehdottomasti Sissijumalan täsmäisku SM-kisoihin! Kynnet olivat selvästi teroitettu parin viime viikon aikana ja mies tinttasi vanhasta muistista loistavan suorituksen hiihtäen 25. sijalle! Mies oli syystäkin tyytyväinen päivän esitykseensä. Seuraavan päivän viestiin miestä ei saatu taivuteltua, mutta Sissijumala oranssissa petonutussa oli varmasti odotettu näky SM-kisaladuilla parin vuoden tauon jälkeen.

Joni hengitti kilpailussa Jussin niskaan ja sivakoi perjantaina melkein Suomen Cupin pisteille. Tiukassa sekuntikamppailussa lopputuloksena oli sija 35.

-Vähän jäi hampaankoloon kisasta. Tein suksenvalinnassa virheen, mikä söi sekunteja tasaisessa kilpailussa, kertasi Jones omaa kilpailuaan.

OranssiHevonen oli seuraavaksi paras Peto perjantain kilpailussa hiihtäen 76. sijalle. Tasaisessa kamppailussa hän lunasti paikan Petoteamin ykkösjoukkueeseen lauantain viestiin, johon katsastettiin hiihtäjiä vielä perjantain kilpailussa. Tänä vuonna enemmän pitkien matkojen hiihtoja kiertänyt OranssiHevonen taikoi itsensä kuntoon normaalimatkoille juuri oikeaan aikaan.

-Pari kuukautta tuli marinoitua ukkelia loppettihommissa, mutta niin vain nousin arkusta SM-normaalimatkoille. Oli hieno tuntea vaihteeksi, että miltä tuntuu tuoreet jalat, Heppa kommentoi kilpailuaan.

OranssiHevosta puhalluttaa ennen lähtöä.

Muiden Petojen sijoitukset perjantain kilpailuissa olivat seuraavat: Jay Häkkinen 83., Alex Leino 96. , Markus Malmberg 153. ja Juoko Lihua 166. Perjantain tulokset.

Lauantaina jatkettiin 4x10km viestillä, jossa mukana oli kaksi petokvartettia. Ykkönen oli järjestyksessä Henkka, Vellu, Heppa ja Jones. Kakkosessa hiihtivät Alex, Markus, Tomi ja Janne. Ykkösjoukkue teki hienon ja tasapainoisen suorituksen sijoittuen lopulta 10. sijalle! Kakkosjoukkuekin teki mainiota jälkeä ja oli lopputuloksissa 25.

Henkka aloitti ykkösjoukkueen viestin loistavasti ja tuli vaihtoon hienosti kuudentena. Kulku oli perusvarmaa ja armottomalla viestirutiinilla Henkka varmisti hienot asetelmat seuraaville osuuksille. Hienosta avausosuudesta huolimatta konkarilla jäi suorituksesta hampaankoloon.

-Ties monesko viestialoitus ja tulee vaan hyvä hiihto, muttei loistava. Sen verran jäi nälkää, että seuraavilla kerroilla työläinen asettaa panokset ja panostuksen sille mallille, että ensi kerralla nasahtaa! Kulunut vuosi on ollut kiireinen, mutta sitäkin antoisampi ja ikimuistoinen. Kisaamiseen on aina löytynyt virtaa ja intoa, mutta takki on nyt aika tyhjä, kertasi Henkka hiihtoaan ja kulunutta vuottaan.

Alex aloitti kakkosjoukkueen viestin niin ikään loistavasti ja tuli vaihtoon kymmenentenä. Edellisen päivän vapaan kilpailuun valmistautuminen oli sujunut suunnitellusti, mutta meno sakkasi silloin heti alusta lähtien. Lauantain viestissä meno oli aivan toisenlaista.

-Pertsa on kulkenut koko kauden, joten mulla oli ihan luottavainen fiilis lähdössä. Onnistuin hiihtämään viisaasti nousujohteisesti ja napsin sijoja aina kun sain niitä helpolla. Hyvä hiihto kokonaisuudessaan ja suksi oli loistava, kertoi Alex viestihiihdostaan.

Alex ja Henkka avausosuuden jälkeen.

Vellu ja Markus pääsivät jatkamaan joukkueidensa viestejään mainioista lähtökohdista. Vellulla ei kulkenut odotetusti, vaikka tuntemukset olivat antaneet positiivistakin osviittaa. Viimeisen parin kilometrin taipuminen noin viiden hengen letkasta korpesi hiihtäjää.

-Odotin parempaa suoritusta. Vire ei ollut kohdallaan ja olin aika ahtaalla heti alusta lähtien. Loppumatkan taipuminen ottaa päähän, kun en saanut pedattua OranssiHepalle paikkaa siinä porukassa. Hyvä joukkuesuoritus kuitenkin laittoi suupielet ylöspäin heti kilpailun jälkeen, kertasi Vellu.

Markus hiihti oman osuuteensa tasapainoisesti ja oli erittäin tyytyväinen suoritukseensa. Hänestä oli mukava päästä kilpailemaan miesten joukossa ja hakemaan kokemusta kovista viestihiihdoista.

-Oli huikeat kisat! Tuli kauden paras hiihto ja suorituksesta jäi tosi hyvä maku, Markus iloitsi.

Markus tekemässä kauden parasta hiihtoaan!

OranssiHevonen kairasi kolmannen osuuden perjantain tapaan omalle tasolleen, vaikka ehkä innostui liikaa osuutensa puolivälissä. Asetelmat säilyivät silti samoissa. Kakkosjoukkueessa kolmannen osuuden hiihti ennakkoluulottomasti Petojunnujen Tomi, joka oli tyytyväinen omaan suoritukseensa.

-Hiihto oli perustekemistä. Lähdin ehkä hieman liian lujaa, mikä kostautui vähän viimeisissä mäissä. Olen kuitenkin tyytyväinen omaan suoritukseen, kommentoi Tomi.

Tomi ennen omaa osuuttaan.

Ankkuriosuudella Joni nosti ykkösjoukkueen kymppisakkiin ja minimitavoite saatiin näin ollen upeasti saavutettua. J. Häkkinen ankkuroi kakkosjoukkueen maaliin 25. sijalla.

-Meno tuntui paremmalta kuin perjantain kisassa. Tiesin lähtiessäni, että pystyn nostamaan meidät kymppisakkiin, kertoi Joni.

-Takkuista menoa perjantain kilpailun tapaan, kommentoi Häkkinen omia viikonlopun suorituksiaan.

Lauantain viestien tulokset.

Kakkosjoukkue maalissa. Vas. Tomi, Markus, Janne ja Aleksi.

Sunnuntain 30 kilometrin yhteislähtöön suuntasivat Joni, Aleksi, Vellu ja Henkka. Sunnuntain Peto oli Joni, joka taisteli hienosti top15-sijoituksesta aivan kilpailun loppuun asti. Loppukahinoissa Joni joutui hieman taipumaan, mutta hiihti silti uransa parhaan sijoituksen yleisen SM-kisoissa ollen lopulta 18. Kaksi virolaishiihtäjää ehti edelle, joten SM-kisassa sijoitus oli 16! Mies oli syystäkin tyytyväinen hiihtoonsa, joka oli jopa hänen uransa paras perinteisen kilpailu.

-Onnistunut päivä. Suksi toimi hyvin ja onnistuin heti alussa nousemaan sijoille, jotka olivat tavoitteenani. Kroppa toimi hyvin väsymyksestä huolimatta. Lopussa en enää pystynyt aivan vastaamaan porukan kovimpien kavereiden lyöntiin, mutta olen silti todella tyytyväinen päivän suoritukseen, kertasi Joni kilpailuaan.

Joni sunnuntain kilpailussa.

Alex antoi kilpailussa mahtavaa tulitukea Jonille ja taisteli niin ikään hienoista sijoituksista. Fiilis oli lauantain onnistumisen jäljiltä korkealla ja lähtökohtaisesti pitkät matkat sopivat Alexille vielä paremmin. Ennen kilpailuja asetettu tavoite top20-sijoituksesta SM-kilpailussa jäi vaivaisen puolen sekunnin päähän. SM-sijoitus oli lopulta 22. Kilpailussa oli paljon erilaisia vaiheita.

-Ensimmäistä kymppiä en olisi voinut hiihtää kovempaa. Siitä kesti hetken palautua, mutta viimeinen kymppi oli taas hyvää menoa. Lopussa alkoi reidet vähän kramppaamaan ja en pystynyt ihan puristamaan top20-sijoitusta. Pitää olla silti todella tyytyväinen, vaikkei tavoite aivan täyttynytkään, kertoi Alex kisan jälkeen.

Aleksilla suksi hummaa.

Vellun kohdalla sunnuntai oli henkilökohtaisesti lauantaita kirkkaampi päivä. Tasapainoisen suorituksen tuloksena oli 41. sija koko kilpailussa. Lauantain viestihiihto oli selvästi aukaissut paikkoja sunnuntain kilpailuun.

-Tasapainoinen suoritus. Olin hieman epävarma lähdössä lauantain suorituksen jälkeen ja ei ollut ehkä tarpeeksi rohkeutta lähteä räväkämmin liikkeelle. Haastavat olosuhteet tuottivat hieman vaikeuksia suksien pidon kanssa monen muun kanssakilpailijan tapaan, joten oli kaikin puolin raskas kilpailu. Kroppa toimi hyvin ja sain tehtyä vielä hyvän loppuvedon. Olen suht tyytyväinen päivän suoritukseen, totesi Vellu.

Vellu viimeisellä kierroksellaan.

Henkka joutui keskeyttämään sunnuntain kilpailun, kun kroppa ei vaan toiminut toivotulla tavalla. Lisäksi OranssiHevonen päätti jättää lähtemättä sunnuntain kilpailuun orastavan kurkkukivun vuoksi.

Sunnuntain tulokset.

Ensi viikonloppuna hiihdetään kauden viimeiset Suomen Cupin osakilpailut ja SM-kilpailut Ainiovaaralla Ylitorniolla. Lauantaina on vapaan 3×7,5km SC-viesti ja sunnuntaina vapaan 50 kilometriä.