Pedoille SM-hopeaa!

Pedoille SM-hopeaa!

Hotelli Ilveksessä majoittuneet Ilveksen poikaset näyttivät, ettei pari talvea jatkuneet puheet joukkueen kovasta tasosta ole tuulesta temmattuja.

Pate on kingi!

Aloitukseen heitettiin aina vaarallinen Pate, joka hiihtikin kenties elämänsä hiihdon ja tuli vaihtoon kakkosena. Eroa tuoreeseen SM-sprintin Suomen mestariin oli merkittävästi, mutta kuitenkin sopivasti toisen osuuden takaa-ajoa ajatellen – täydellinen hiihto Patelta oikeaan paikkaan!

Arska on raaka!

Toisella osuudella Arttu innostui syöttämään myrkyllistä wassua oikein urakalla ja ottikin kärkijoukkueen kiinni hyvissä ajoin ennen vaihtoa. Osuuden nopein ja koko kisan toiseksi nopein aika Artulle eli paljon ei jäänyt kakkososuudesta hampaankoloon.

Tomi on pelimies!

Ankkuriksi pedoista asettui Tomi, joka lähti kisaan hieman epätietoisena päivän kunnostaan sairastelujen jälkeen. Tomi hiihti kuitenkin toipilaana osuutensa kunniallisesti ja armottomasti saapuen maaliin hopeamitalia tuuletellen. Espoon Hiihtoseura onnistui karkaamaan, mutta muut jäivät selvästi taakse.

Kaikkinensa joukkue teki juuri sen, mihin pystyi. Sukset ja miehet toimivat hyvin sekä tekemisestä oli aistittavissa itseluottamusta ja petomaista asennetta. Onnittelut koko joukkueelle huoltajineen, tukijoineen ja varamiehineen! Mitaliputki on nyt aukaistu ja tulevat vuodet näyttävät, kuinka pitkä putkesta tulee.

Pelit jatkuvat huomenna ja ylihuomenna henkilökohtaisilla matkoilla, pysykää kanavalla!

Tulokset